25. elokuuta 2013

Vaijerikoruja

Alkuviikosta kaveri kävi kylässä opettelemassa koruntekojippoja, ja samalla tuli tongittua itsekin taas korutarvikkeet esille. Olin hankkinut kevään ja kesän mittaan paljon uusia materiaaleja joita en ollut vielä ehtinyt kokeilla, ja näistä suosikikseni nousivat pienet litteät välihelmikukat, joita lopulta käytinkin miltei joka korussa helmien välissä.

Koruiluillan aikana valmistui useampi rannekoru koruvaijeriin. Hopeoidut koruosat + lasihelmet. 


Seuraavana päivänä jatkoin koruhommia, kun tarvikkeet olivat hollilla. Tällä kertaa lähdin kokeilemaan rannekoruihin Swarovskin kristalleja lasihelmien sijaan.


Kun rannekoruja oli kertynyt jo tarpeeksi, tein vaijeriin vielä muutaman lasihelmikaulakorun. Aiemmin olen tehnyt lähinnä vain riipuksia, joten nämä ovat uusi aluevaltaus. 


Vaijerin ylijäämäpätkät kokeilin hyödyntää korviksiin, ja vaikka nämä ovat ihan erilaisia kuin mitä olen aiemmin tehnyt, niin tykkään lopputuloksesta. Vähän näyttävämpiä kuin pelkät korupiikkeihin tehdyt riippuvat korvikset. Ylemmässä Swarovskeja ja hopeoituja helmiä, alemmassa lasihelmet + hopeoidut helmet + tiibetinhopeiset kukkariipukset.


Olipas kivaa saada koruhommat käyntiin taas pitkästä aikaa!

24. elokuuta 2013

Voitto kotiin!

Suurensuuri kiitos kaikille Sinellin kisassa työtäni äänestäneille. Ja onnittelut myös kanssavoittajille Susannalle ja Marjalle!

Kuva: Sinelli

Kävin hakemassa voittopakettini Variston Sinellistä, jossa minua odotti uutukaisen turkoosin Big Shot -leikkurin lisäksi myös kaksi Tim Holtzin kirjaa, An altered journey -dvd ja leimasinsetti Tim Holtzin nimikirjoituksella varustettuna.


Bigshotin avaamisen jälkeen menikin ilta eri härvelinosia ihmetellessä ja stanssailuun tutustuessa. En ole koskaan aiemmin käyttänyt minkäänlaista stanssauslaitetta, joten kaikki oli upouutta. Sain kuitenkin Sinellin myyjältä todella kattavan opastuksen laitteen käyttöön, ja paketissa tulleilla stansseilla pääsi jo mukavasti homman makuun. Innostuin myös kohokuvioinnista mitä laitteella voi tehdä, vaikka aiemmin olin ajatellut etten sillä ominaisuudella tekisi mitään, vaan käyttäisin laitetta vain kuvioleikkaamiseen.


Aikani samoja perhosia ja pyörylöitä höylättyäni poltteli tottakai jo uusien stanssien tilaaminen, ja Facebookin askarteluyhteisöissä olin törmännyt useita kertoja JoannaSheen-askartelukaupan hehkutukseen. Päädyin tekemään sinne tilauksen, ja stanssit tulivat kotiin alle viikossa. Tilasin stanssausterät kukkasiin, rataksiin, filminauhaan ja ristikkoboordiin, sekä kohokuviointitaskut jossa on salmiakkikuvio, ruudukkokuvio ja sellainen viivallinen alumiinilevykuvio. Ihania kaikki! 

Brittiläisen Joannan putiikista kaikki yli £9 tilaukset tulevat ilman postikuluja, ja tuotteet ovat Suomen hintoja halvempia, eikä tullimaksuistakaan tarvitse kantaa huolta kuten vaikkapa jenkeistä tilattaessa.


Stanssailemisiin!