2. syyskuuta 2013

Kukkia ja perhosia

Kevään ja kesän aikana on tullut tehtyä muutama korttikin. En ehkä ole kovin "perinteinen" korttien tekijä, kun en ole ainakaan vielä innostunut esimerkiksi leimakuvien värittämisestä, mutta viimeaikainen innostukseni kukkasiin ja perhosiin on selkeästi havaittavissa näistä korttikuvista.

Ensimmäinen kortti meni valmistuneelle siskolleni. Käytin korttiin helmiäisiä die cut -perhosia, rub on -pitsejä ja shimmering inkillä värjättyjä paperikukkia.  


Läksiäiskortiksi tehdyn kortin perhoskiiltokuvat koristelin kimalleliimalla ja nostin pohjasta 3d-tarroilla. Terälehdet on väritetty vaaleanpunertaviksi Distress markereiden avulla.


Tuparikorttiin oli tarkoitus tehdä jotain ei-niin-hempeetä, joten vuohikiiltokuva löysi siihen tiensä. Kiiltokuva on liimattu paksulle pahville ja päällystetty glossy accentilla. Puhekupla tehty kuultopaperista.


Helmiäiset diecut-perhoset löysivät tiensä myös kiitoskorttiin.


Viimeisimmässä kortissani olen käyttänyt kaikkia uusia ihania härpäkkeitä, joiden makuun olen päässyt fb:n askarteluryhmiä seurailemalla. Hankin tuommoisia kukkasia keväällä Karnaluksista kun olin nähnyt niitä monissa korteissa. Korttia tehdessä ajattelin etten saisi niistä kyllä millään kivaa koristusta aikaiseksi, mutta ensimmäiseksi kokeiluksi tämä onnistuikin yllättävän hyvin. Tämä on myös ensimmäinen kortti mihin olen kokeillut stanssattuja juttuja. Värimaailman, glitterit, timantit ja härpäkkeet vedin ihan överiksi, koska meni synttärikortiksi 8-vuotiaalle rinsessalle!